|
FC HONKA PERUSTAA HARKKARYHMÄN 92 IKÄLUOKALLE Koska valinta on aina vaikea ja monta poikaa ei pääse kerralla harkkaryhmään, olemme ehdottaneet harkkaryhmään järjestelyä missä mahdollisimman moni poika pääsi osallistumaan harkkaryhmän harjoituksiin. Ehdotuksessa lähdetään siitä, että kun osallistuu omiin harjoituksiin ja muuhun toimintaan, pääsee harkkaryhmä ehdokkaaksi. Luonnollisesti tulee huomioida myös pojan omatoiminen kehittyminen ja edellytykset taitojalkapallon kehittämiseen omatoimisesti. Harkkaryhmän toiminnasta kerrotaan Raimo Konkolan WORD tiedostossa HR92.DOC. Ensimmäinen ehdotuksemme perustuu harjoituksissa käynteihin sekä osoitettuun suureen kiinnostukseen jalkapalloilua kohtaan. Valinta on aina vaikea mutta päätös on kuitenkin tehtävä. ARTO Uupumaton harjoittelija, leikkii jalkapallon kanssa jatkuvasti. Jos vapaaehtoista harjoittelua mahdollista suorittaa, Arto on aina paikalla! Jalkapallo on pääharrastus. JOEL Harjoittelee jatkuvasti jalkapallolla. Samoin kun Arto aina menossa harjoituksiin. Pomputus ennätys yhdellä jalalla 46 pomputusta osoituksena vapaa-aikana tehdystä harjoittelusta. Syöttöpeli parantunut huomattavasti. TUOMAS Jätti jääkiekon ja keskittynyt viime vuodesta pelkästään jalkapalloon. Jos ei ole 'pakkomatkoilla', Tuomas on harkoissa. Kehittynyt paljon pallonkäsittelyssä ja haluaa lisäharjoittelua.
Olen syksystä asti pitänyt kirjaa kuka on käynyt harjoituksissa ja ilokseni huomannut, että into on vain lisääntynyt. Jani piti 24.10 harjoitukset ja olen saanut ihailevaa palautetta. Tiedottamisesta tai sen puutteista olen pahoillani mutta seuratkaa Tähtiniityn omien sivujen tapahtumia!
Terveisin Matti & Jouni |
|
FC Honka Tähtiniitty 92 c/o FC HONKA Ry Urheilupuistontie 2 02200 ESPOO |